Oikeaa lukufiilistä nuorille

Joulun jälkeen on hieman täytynyt hakea kirjoitusintoa, mutta eiköhän se tästä taas lähde. Toivotaan, että tämä vuosi tuo kaikkea kivaa varsinkin kirjoittamisen ja lukemisen saralla.

Kun aloitin kirjoittamaan tarinaani, en sen kummemmin tehnyt mitään taustatyö ellei nyt kymmenien saman lajityypin kirjojen lukemista sellaiseksi lasketa. Luin Terhi Rannelan Kirjoita nuorille –kirjankin vasta, kun olin lähettämässä tarinaani toiselle kierrokselle. Onneksi kirja vain vahvisti tunnetta, että olen pystynyt kirjoittamaan suhteellisen hyvin tälle aika vaativalle kohderyhmälle. En mielestäni aliarvioi tarinassani nuoria, vaikka toisinaan mietinkin, että ajattelevatko nuoret minun aliarvioivan heitä kirjoittamalla fantasiaa, joka ei varmasti voisi koskaan olla todellisuutta.

Yksi parhaista kommenteista kirjassa oli tämä Seita Parkkolan kommentti: ”Toivoisin kentälle lisää kokeiluja, uskallusta ja riemua. Tärkeää olisi, että kirja olisi kirjailijan eikä lajityyppinsä näköinen.

Kunpa kustantajat olisivat rohkeampia julkaisemaan kirjoja, joissa reaalifantasia on pääosassa. Uskon, että en ole ainoa Suomessa, joka tällä hetkellä kirjoittaa kyseisen lajityypin tarinoita. Ja ainakin omalta osaltani voin todeta, että tarinani on varmasti minun näköiseni vaikka siitä lajityypille ominaisia piirteitä löytyykin.

Ja sitten itse kirjoituksen otsikkoon. Vielä puolivuotta sitten en tiennyt, että on olemassa nuorten kirjallisuuslehti LUKUfiilis. Se on nuorten lukijoiden äänenkannattaja, jota ”tehdään lukio- ja yläasteikäisille nuorille. Lehti esittelee kirjoja, kirjailijoita, kirjallisuuden tapahtumia sekä kertoo tietoja lukemisesta. Pääpaino on uudessa kotimaisessa ja suomeksi käännetyssä kaunokirjallisuudessa.

Törmäsin LUKUfiilikseen luennolla, jossa saimme eteemme ison kasan Kultti ry:n edustamia lehtiä. Ihan mahtavaa, että on lehti, jonka avulla nuoret saavat oman äänensä kuuluviin siinä, minkälaisesta kirjallisuudesta he pitävät ja heille annetaan mahdollisuus kirjoittaa omia mielipiteitään lukemistaan kirjoista. On mielenkiintoista lukea arvioita, koska niistä saa paljon osviittaa siihen, miten itse kannattaa kirjoittaa. Ja mikä kiinnostaa ja mikä ei kiinnosta nuoria. Ilokseni olen huomannut, että joukossa on myös silloin tällöin maagisrealistista kirjallisuutta.

Nyt olen lehden kestotilaaja ja odottelen innolla seuraavaa numeroa. Harmi, että lehti ilmestyy vain neljä kertaa vuodessa, mutta toisaalta sisältö on varmasti laadukkaampaa, kun se tehdään huolella ajan kanssa.

Olen kirjoittanut tarinan

Sen 46 830 sanaa täyttävät 170 A4-paperiarkkia. Se on kirjoitettu 12 pistekoon fontilla ja 1,5:n rivivälillä. En sano, että olen kirjoittanut kirjan, koska se on kirja vasta sitten, kun siinä on kannet tai sen voi ladata lukulaitteelle. Nyt se on vielä vain kasa papereita. Papereita, joiden seasta saattaa löytää juonenkulkuja, tunteita ja yllätyksiä.

Tarina yhdistää todellisuutta ja fantasiaa. Paranormaalin romantiikan lisäksi juonessa on vahvasti mukana musiikki. Tarinan pääasiallinen kohderyhmä on nuoret aikuiset, mutta toisaalta liian tiukka rajaaminen ei kannata. Amerikkalaisittain tarina kuuluisi YA (Young Adult)-genreen, siihen samaan kuin esimerkiksi Twilight.

Luen itse paljon maagisrealistista YA-kirjallisuutta, joten minulle oli luontaista kirjoittaa jotakin sellaista, mitä itse lukisin. En usko olevani outo lintu siinä suhteessa, että vielä yli kolmekymppisenä luen nuortenkirjallisuutta. Outo ehkä, koska myönnän sen. Toisaalta, onko siinä jotain noloa? Ei mielestäni.

Ihmiset pitävät kirjallisuuden eri tyylilajeista, ja tärkeintähän kuitenkin on, että ihmiset lukevat. Pidän itseäni avarakatseisena ja nautin monenlaisesta kirjallisuudesta, mutta nuortenkirjallisuus on minulle tapa unohtaa hetkeksi stressi ja työkiireet. Se on tyylilaji, joka saa minut nauttimaan paperille kirjoitettujen sanojen muodostamasta tarinasta.

Luen mieluiten kyseisen genren kirjat alkuperäisellä kielellä, englanniksi, koska se tuntuu aidommalta. Lukisin varmasti myös kotimaisia kirjoja, mutta niitä ei vielä ole, yhtä kirjaa lukuunottamatta, tästä genrestä ilmestynyt. Kirjoitan kuitenkin suomeksi, koska se on äidinkieleni, ja sen avulla saan sanottua asiat oikealla tavalla. Toisaalta ei minusta edes olisi kirjoittamaan englanniksi, koska sanavarastoni ei ole riittävän laaja.

Joku varmasti ajattelee, että taas ilmestyi tuollainen wanna-be-kirjailija, joka tyrkyttää itseään kirjallisuuspiireihin. Ehkä, mutta jos en saa tarinaani julki kustantamon kautta, julkaisen sen omakustanteena. Haluan vain saada tarinani kirjaksi. Se on minun unelmani.

Päivän musiikki: Adele – Turning tables