Tunnetäysi itsetunto. Vai itsetuho?

Joka toinen päivä epäilen itseäni. Ne päivät, jolloin minulla on voittajafiilis ja ajattelen, että tarinani on ihan pirun hyvä, ovat hyviä. Ne päivät, jolloin ajattelen, että mitähän muut oikein ajattelevat, kun tälläinen aikuinen nainen kirjoittaa nuortenfantasiaa, ovat huonoja.

Olen aina ollut hyvin tunneherkkä ihminen ja ehkä sen takia myös hieman sisäänpäinvetäytynyt. En paljasta ulkopuolisille helposti tunteitani, vaikka saatankin kertoa itsestäni paljon. Tunnen erilaiset asiat kuitenkin hyvin vahvasti. Luulisin, että siksi pystyn myös kirjoittamaan vahvoista tunteista. Tai ällöromanttisista, miten kukin asian näkee.

Kun aloitin tämän blogin, varmasti monelle tuttavalleni tuli täytenä yllätyksenä, että haluan kirjailijaksi. Tai että olen ylipäätänsä kirjoittanut tarinan. Joskus ihmisiä on kiva yllättää :)
En ole koskaan hihkunut asiatekstin kirjoittamisesta, joten ehkä ihmiset ovat ajatelleet, että en osaa kirjoittaa. Kaikki eivät osaa kirjoittaa. Minäkään en osaa kirjoittaa asiatekstejä. Osaan kirjoittaa romanttista fantasiaa.

Kirjan julkaiseminen on tietyllä tavalla oman julkisen kuoren rikkiräjäyttämistä. Avaat pääsi sisäisen maailman muille, ja ihmiset pääsevät käsiksi sinun erittäin henkilökohtaisiin ajatuksiisi. Mitä he oikein ajattelevat? Mitä jos tarina on heidän mielestään ihan paska? Mitä jos he nauravat minulle? Mitä jos en saakaan tarinaani heidän kritisoitavaksi? Se se vasta olisikin noloa.

Tarinan suhteen itsetuntoni heittelee joka toinen päivä. Tai ainakin joka viikko. Tuntuu, että uppoan saaviin, joka on täynnä noloutta, enkä pääse sieltä pois. Mitä järkeä tässä kaikessa on? Haluaisin peruuttaa kaiken, poistaa blogin ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

En ole koskenut tarinaani kuukauteen. Olen ollut väsynyt, energiaa on saanut hakea suurennuslasin kanssa. Eilen istuin koneen ääreen, avasin tarinani ja aloin tehdä ehdotettuja muokkauksia. Voi jestas. Ei mennyt kuin pari tuntia, ja tunsin olevani taas täynnä energiaa ja iloa. Tajusin jälleen kerran (miksi sitä ei voi muistaa), että kirjoittaminen on minulle henkireikä. Se on tasapainottavaa, rauhoittavaa, ja ennen kaikkea olen onnellinen, kun saan naputella näppäimistöä ja uppoutua tarinaani. Ehkä tuosta tunteesta voisin etsiä sitä järkeä tähän kaikkeen.

Päivän musiikki: Ryan Cabrera – True
Facebook Twitter Email Rss

2 thoughts on “Tunnetäysi itsetunto. Vai itsetuho?

  1. Aikuisethan satujakin kirjoittavat. Eivätkä varmasti vain lapsille. Millainen ihminen lukee vain asiatekstejä? Tylsä? Jos muut haluavat lokeroida oman suppean kirjallisen maailmankuvansa perusteella, se on heidän häpeänsä, kirjoita juuri sitä mikä hyvältä tuntuu. Hävettääköhän J.K.Rowlingia? Tai Stephenie Meyeria? Eipä taida.

    • Heippa Soli, kiva, että säkin eksyit tänne :)
      “Kirjoita juuri sitä mikä hyvältä tuntuu” on kyllä aika hyvä ohjenuora. Kiitos siitä!