Olen hieman tyrmistynyt

78 456 sanaa. 98 734 sanaa! 125 000 sanaa!! Minun 46 830 sanaani kuulostavat ihan muistiinpanoilta. Saako noista edes kirjaa aikaiseksi? Vai tuleeko siitä ohut vihkonen, joka ei pysy pystyssä vaan romahtaa, jos siitä päästää irti.

Nyt kyllä vähän mietityttää. Enpä olisi uskonut, että sanamäärä voisi saada minut ahdistumaan, mutta luettuani muutamia kirjoittajablogeja, minut täytti pieni epätoivo. Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä, jos 47 000 sanaan saa mahtumaan kauniin tarinan päähenkilöineen ja sivujuonineen. Eihän? Pitäisikö minun vielä pidentää tarinaani? Onko se aivan liian lyhyt? Tekeekö sanamäärä tarinasta huonon vai hyvän? Argh!

Olisi varmasti ollut järkevää tutustua kirjoittajien sanamääriin hieman aikaisemmin. Tai no kyllähän minä niitä katselin, mutta ajattelin, että ei sillä ole mitään merkitystä. Ja sitten joku mainitsi jossakin, että kustannustoimittajat toivovat pitkiä tarinoita, koska niistä on helppo lähteä karsimaan turhaa pois. Ounou. Toisaalta, olisinko sitten pakolla yrittänyt keksiä jotakin lisää vain sen takia, että saisin sanamäärän ylittämään jonkun maagisen rajan. Olen muokannut tarinaa nyt niin paljon, että en haluaisi enää sorkkia sitä. Se ei mielestäni tarvitse enää mitään lisää.

Sitä paitsi laitoin paperipinon maanantaina yhdelle kustantajalle. Olin jostakin syystä unohtanut koko kustannustalon ekalta kierrokselta. Nyt sitten vain… odotetaan.

Tällä hetkellä tarinan kakkososasta on kirjoitettu 0 sanaa, joten minulla on ainakin mahdollisuus parantaa tuosta 47 000 sanasta.

Facebook Twitter Email Rss

7 thoughts on “Olen hieman tyrmistynyt

  1. Ahdistus roskakoriin! Sanamäärä ei kerro mitään siitä, onko käsikirjoitus hyvä tai huono. Se ei mittaa laatua vaan käsikirjoituksen fyysistä kokoa.

    Olen huomannut, että jostain syystä sanamäärien ilmoittaminen johtaa vertailuun ja koetaan herkästi kilpailutilanteeksi. Niin ei saisi olla. Kukin tekee omalla tavallaan, omassa tahdissa eikä lopputuloksen laadusta voi päätellä näiden perusteella mitään. Tarina on juuri sen pituinen kuin sen kuuluu olla. Minä tarkkailen sanamääriä teksteissäni siksi, että se mittaa työn edistymistä ja hahmotan sillä aikatauluani.

    Tsemppiä odotteluun!

    • Kiitos! Niinhän se kai on, että iso sanamäärä ei korvaa laatua. Pitäisi vaan uskoa, että se sanamäärä, jonka on itse saanut aikaiseksi, on juuri sopiva omaan tarinaan.

  2. Oma ääni, oma tyyli, omat sanamäärät. Merkki- ja sanamäärät ei kerro mitään. On olemassa käsittämättömiä järkäleitä, joissa on miljuuna sanaa eikä ne kaikki ole mitenkään erityisen hyviä. Joskus hämmästyttävän pieneen sanamäärään saa uppoamaan kokonaisen maailman. Kirjoitan itsekin sanoissa laskettuna “pienesti” ja tiiviisti. Yleensä kirjoitan 1000 sanaa ja deletoin siitä sitten ainakin puolet. Sillä lailla se seulautuu esiin.

  3. Kyllä minä olen sitä mieltä, että sanamäärällä on aina merkitystä, mutta sanojen määrä kulkee käsi kädessä kertomuksen teeman, rakenteen ja tyylin kanssa. Lyhyempi kertomus voi sisällöltään ja kerrontatavaltaan olla sellainen, että lukija ei ylipäätään edes kykeentyisi lukemaan samanlaista settiä enää pidempään(eikä siis siksi, että teksti olisi huonoa, vaan siksi, että se sisällöltään korvaa, mikä pituudessa uupuu). Ja toisaalta taas paksut ahmimisromaanit ovat ihan oma lukunsa. Ja tietysti myös kohderyhmällä on kovasti merkitystä: luulisi, että esim. nuortenkirja voi hyvin olla alle 50 000 sanaa ja silti vakuuttaa lukijansa hyvin.

    Minusta huolit turhaan. Olen aika vakuuttunut, että kustannustoimittaja huomaa kyllä tekstin potentiaalin, sanamäärästä riippumatta :)

  4. Heippa! Sanamääräasiaan en enää ota kantaa, kun aiemmat kommentoijat ovat mielestäni olennaisen sanoneet. Päätin kuitenkin tulla kuuluttamaan lukevani tätä blogia, todella mielenkiintoista ja ilahduttavaa huomata että paranormaali romantiikka-genreä yritetään Suomessakin saada läpi. Toivottavasti tarinastasi saadaan vielä tulevaisuudessa kuulla lisää, muodossa tai toisessa. : )

    • Heip. Ja tervetuloa mukaan. Kyllä paranormaali romantiikka on niin iso juttu maailmalla, että luulisi sen Suomeenkin jossakin vaiheessa rantautuvan. Toivoisin kuitenkin myös, että Suomessa ei vain keskityttäisi mystisiin Suomalaisiin mytologioihin (vaikka se meistä erikoisia tekeekin) vaan rohkeasti otettaisiin mukaan ne kaikki vampyyrit, enkelit ja keijut :)

  5. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, ettei sanamääriä kannata tuijotella. Riippuu niin tarinasta ja joskus genrestäkin, että kuinka pitkä tarina on tähtäimessä. Dekkarit ja muut viihdekirjallisuus ovat monien kustantamoiden kokemuksen mukaan ihanteellisimmillaan n. 85 000 sanaa, eivät sen pitempiä. Mutta Antti Tuomaisen loistava Parantaja ei varmasti ole kuin jotain 50 000 sanaa, ja juuri täydellinen sen pituisena. Sitten on Kingin kaltaisia kirjailijoita, jotka ovat tottuneet kirjoittamaan 150 000 sanaa, mutta normaalia Liza Marklund -dekkaria kukaan ei edes jaksaisi lukea sen pituisena.

    Vakava, kielellisestikin haastava proosa on muutenkin usein lyhyempää. Hotakainen yltänee harvoin edes sinne 90 000 sanaan? Riippuu niin kovasti tarinan jännitteestä, että kuinka pitkäksi tarinan voin ylipäätään rakentaa ilman, että se laimenee ja rönsyilee niin, ettei lukija enää jaksa odottaa ratkaisua. Kilven Alastalon salissakin olisi helpommin lähestyttävä, jos se olisi pätkäisty vaikka puoliksi. Kilven Bathseba onkin lyhyt ja aivan loistava, koska siinä kielellinen nerokkuus pääsee hienosti oikeuksiinsa.

    Luin juuri KAzuo Ishiguron Ole luonani aina, ja siinä tarinan pituus oli juuri ja juuri niillä rajoilla, että pysyi tarpeeksi lyhyenä. Jos olisi ollut hiukan pidempi, rakenne ja jännite olisivat kärsineet.

    Kaikki on siis ehdottomasti suhteellista. Oman kokemukseni mukaan, mitä haastavampi tarina on joko kieleltään tai rakenteeltaan, sitä parempi se on tiivistetyssä muodossa. Ei mikään viihteellinenkään tarina pelastu sillä, että se jatkuu ja jatkuu loputtomiin, vaikka tietyntyyppisessä kirjallisuudessa yksityiskohtainen kuvailu henkilökuvien syväluotaus saattavatkin pidentää tarinaa sinne 100 000 sanaan.