On unelmia, jotka eivät toteudu, ja on unelmia, jotka toteutuvat. Pitää vain muistaa, kun näyttää siltä, että yksi unelma vedetään vessanpöntöstä alas, että aina tulee uusia unelmia.

Näyttää siltä, että unelma oman tarinani julkaisemisesta on tosiaan päätymässä vessanpönttöön. Muokkauskierroksella olevasta käsikirjoituksesta ei ole kuulunut mitään kolmeen kuukauteen. Harmi, koska ihan rehellisesti olen ollut sitä mieltä, että tarinani olisi ansainnut päästä muidenkin luettavaksi. Fantasialla riittää kuitenkin lukijoita, ja kun kyseessä oli vielä Suomeen sijoittuva maagisrealistinen tarina, olisi sen luullut kiinnostavan kyseistä genreä lukevia. Mutta tällä kertaa kävi näin. Ei sillä, että antaisin periksi, voinhan edelleen tehdä tarinasta omakustanteen tai laittaa sen oikeasti Amazoniin myyntiin (kunhan joku ensin kääntäisi tekstin).

Tällä hetkellä kuitenkin unelma kirjailijaksi tulemisesta on saanut vierelleen vielä suuremman unelman, joka on täyttymässä kahden kuukauden sisällä. Pieni mahatyyppi potkii jo siihen malliin, että hän haluaisi päästä tutustumaan uuteen ihmeelliseen unelmia täynnä olevaan maailmaan. Koska jokaisella pitää olla unelmia, ilman niitä elämä olisi tylsää. Äidiksi tuleminen on minun suuri unelmani ja se on nyt toteutumassa.

Siksi en pysty olemaan onneton siitä, että tarinani ei saanut turvallisia kansia ympärilleen. Vanhat unelmat voi aina herättää uudelleen henkiin ja niistä voi kasvaa vielä jotain isompaa.

Nyt keskityn tämän unelman toteutumiseen ja pienen ihmisen kasvattamiseen. Luen paljon satuja ja tutustutan hänet kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Kuka tietää, minkälaisia kirjallisia unelmia hänen mielessään syntyy.

Ja toki jatkan kirjoittamista. Sitä ei minusta saa pois millään.

Kylläpäs aika on mennyt hurjaa vauhtia. Toisaalta en edes tunne syyllisyyttä siitä, että en ole kerennyt kirjoittamaan mitään blogin puolelle. Joskus on vain pakko ottaa etäisyyttä joihinkin asioihin, jotta saa taas kiinni motivaatiosta.

Tammikuussa laskin suksilla kahdeksan päivän ajan mäkeä alas Meribelissä, Ranskassa. Parhaita olivat päivät, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lumi kimmelsi ympärillä ja edessä aukenivat huikeat alppinäkymät. Ja ne hetket, kun joi rinneravintolassa kermavaahdolla kuorrutettua kuumaa kaakaota ja mietti, että aurinkolasit olisivat olleet tarpeelliset. Ei ehkä niin parhaita olivat päivät, kun lunta satoi niin paljon, että hiihtohissistä istuessa näki vain yhden edellä menevän tuolin, ja mäessä joutui laskemaan kepiltä kepille, jotta pääsi turvallisesti alas asti. Extreme-urheilua parhaimmillaan.

Kotona on tehty melkein neljä viikkoa remonttia, jonka takia siellä ei ole pystynyt asumaan, joten ehkä joku pystyy kuvittelemaan, että myöskään kirjoittaminen ei ole oikein sujunut. Remontin aikana huomasi taas kuinka tärkeä asia oma koti on. Se on paikka, jossa voi olla täysin oma itsensä, mikä on ehkä henkisesti kaikkein tärkeintä tässä maailmassa.

Lähetin sähköpostia kustannustoimittajalle, joka oli kiinnostunut lukemaan muokatun version tarinastani, mutta vielä tammikuun puolella hän ei ollut uutta versiota kerennyt lukemaan. No, odotellaan. Helsingin Sanomissa julkaistussa kevään lasten- ja nuortenkirjojen listassa ei kovin montaa kotimaista fantasiakirjaa löytynyt, joten ehkä se kotimainen fantasia ei vaan vielä ole se juttu.

Mutta ilouutisia voi näköjään silti saada. Onnea Vera Vala kustannussopimuksesta!

Aloin kirjoittaa tarinan toista osaa, tarkoituksena kun on, että sarja olisi kaksiosainen. Sain aikaiseksi kaksi sivua. Juonesta on olemassa kaikenlaisia muistiinpanoja, pieniä yksittäisiä asioita sieltä täältä, mutta vielä en ole saanut sellaista motivaatiota, että tekstiä olisi syntynyt enemmän. Kirjoittaminen on takkuillut osaksi myös siksi, että elämässäni alkanut uusi aikakausi on vienyt aikalailla kaiken ylimääräisen mehun. Mutta eiköhän tässä vielä päästä siihenkin vaiheeseen, että vietän taas kaiken vapaan ajan koneen äärellä.

Tämä wanna-be-kirjailija siirtyy nyt ansaitulle joululomalle ja aikoo nauttia jouluruoan ja ihanien ihmisten seuran lisäksi hyvästä kirjasta ja lämpimistä villasukista. Läppäri siirtyy kaappiin piiloon ja palaa sieltä vasta joulun jälkeen.

Rentouttavaa ja rauhallista joulua kaikille!